Prima-edu® turvallinen kasvu -ja oppimisympäristö


Opetusturvallisuus, Koulutukset: Varhaiskasvatus- ja opetusala, Koulutukset: Esihenkilöt ja muu konsultointi by Janne K., 4.6.2024

TAVOITTEENA ON UHKA- JA VAARAKÄYTÖKSEN EHKÄISY JA HALLINTA:

- TUOMME YMMÄRRETTÄVÄKSI VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAKULTTUURIN JA VUOROVAIKUTUKSELLISTEN TEKIJÖIDEN MERKITYKSEN UHKA- JA VAARAKÄYTÖKSEN ENNALTAEHKÄISYSSÄ.
- KEHITÄMME TYÖNTEKIJÖIDEN FYYSISIÄ VALMIUKSIA KASVATUKSESSA ILMENEVÄN UHKA- JA VAARAKÄYTÖKSEN ENNAKOINTIIN JA HALLINTAAN.

 LAPSEN TAI NUOREN FYYSINEN RAJOITTAMINEN VOI OLLA TARPEEN, JOS:

kaikki ennakoivat ja vuorovaikutukselliset keinot ovat tuloksettomia. Tilanne tulee yllättäen.
Lapsen aggressiivinen käytös aiheuttaisi erityisen vakavan
VAARATILANTEEN JOKO ITSELLEEN TAI MUILLE.

Henkilökunnan työturvallisuuden pitää olla toiminnan keskiössä.

"Prima-edu® on yksi väline erityisesti pedagogisen turvallisuuden kehittämiseksi ammatillisen täydennyskoulutuksen kautta. Se auttaa luomaan vahvaan ammatilliseen aikuisuuteen perustuvaa yhteisöllisempää toimintakulttuuria. Se ohjaa kohti laadukkaampaa vuorovaikutusta ja arvostavaa, kunnioittavaa kohtaamista. Nämä punnitaan erityisesti haastavan käyttäytymisen äärellä, jolloin pienistäkin ammattilaisten signaaleista kasvaa merkitykseltään suuria. Prima-edu® neuvoo myös toimimaan rationaalisesti akuutin uhka- ja vaarakäytöksen tilanteissa, mikäli kärjistyminen tapahtuisi kaikesta huolimatta.

prima-edu® Konseptia ovat olleet kehittämässä Espoon sairaalakoulun apulaisrehtori Kira Hurme ja erityisopettaja Tarmo Kyllönen.

Konseptiin kuuluu kolme tasoa:

Prima E: Turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö luento: uhka- ja vaarakäytöksen ennakointi ja ennaltaehkäisy
Prima I: Uhka- ja vaarakäytöksen ehkäisy ja hallinta perusteet, teoria ja harjoittelu
Prima II: Uhka- ja vaarakäytöksen ehkäisy ja hallinta jatkokoulutus, teoria ja harjoittelu
 

Käytännön koulutuskestää n. 3h. Kouluttajia on paikalla aina kaksi, jotta oikeanlainen oppiminen olisi tehokasta ja turvallista.

Prima-edu on muokattavissa tarpeen mukaan.

“Koulutuksistamme on saatu kiittävää palautetta jo yli kymmenen vuoden ajan etenkin varhaiskasvatuksen, yleisopetuksen ja erityisopetuksen ammattilaisilta.“

Turvanvuoksi on ainut yritys, joka on saanut lisenssin kouluttaa prima-edu® -konseptia. Yhdessä able® turvavaatteiden kanssa prima-edu® on lyömätön yhdistelmä.

Ota yhteyttä niin mietitään, mikä olisi teille paras ratkaisu toteuttaa henkilökunnan koulutukset.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Esittely: Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen Valmentaja -koulutus

Ratkaisukeskeinen Neuropsykologinen Valmentaja -koulutus tarjoaa käytännön keinoja neuropsykiatristen erityispiirteiden tukemiseen ratkaisukeskeisillä menetelmillä.

VERKKOKOULUTUKSET: OPETUS JA KASVATUS

Verkkokoulutukset voit suorittaa omalla ajallasi kun sinulle sopii. Voit suorittaa sen esimerkiksi tietokoneella tai mobiililaitteella. Koulutusten kesto n. 45 minuuttia

VARHAISKASVATUS JA OPETUSALAN KOULUTUKSET

koulutuksemme auttavat sinua ja työyhteisöäsi kehittämään tarvittavia taitoja ja strategioita, jotta voitte toimia tehokkaasti ja turvallisesti haastavissa kohtaamisissa.