Toimintakulttuuri ilman häirintää, kiusaamista ja väkivaltaa


Opetusturvallisuus, Varhaiskasvatus- ja opetusala, Esihenkilöt ja muu konsultointi by Janne K., 27.8.2024
Kouluterveyskyselyn 2023 mukaan 8 % oppilaista kokevat kiusaamista viikoittain. Joissakin kunnissa prosentti on reilu 10. Fyysinen uhka on myös lisääntynyt, samoin kun seksuaalinen häirintä. Häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan kytkemiseen tarvitsemme yhteistyötä eri tahojen kesken. Tapahtumat maailmalla ja yhteiskunnassa vaikuttavat meidän lapsiimme ja nuoriin, emme voi ajatella kiusaamista tai väkivaltaa muutaman oppilaan välisenä tapahtumana. 

WABF (World Anti Bullying Forum) antoi vuonna 2023, Unescon tuella, uuden määritelmän kiusaamiselle: ”Koulukiusaaminen on vahingollinen sosiaalinen prosessi, jolle on ominaista sosiaalisten (yhteiskunnallisten) ja institutionaalisten normien ohjaama vallan epätasapaino. Se toistuu usein ja ilmenee ei-toivottuna oppilaiden tai koulun henkilökunnan välisenä käyttäytymisenä, joka aiheuttaa fyysistä, sosiaalista ja emotionaalista haittaa kohdehenkilöille tai -ryhmille ja laajemmalle kouluyhteisölle." 

Unesco nosti samalla asiat, mitkä tulisi tehostaa kiusaamisen vastaisessa työssä. Yksi tärkeimmistä on rakentaa toimintakulttuuri missä vallitsee Whole school approach, eli koko koulun lähestyminen. Kiusaamisen vastaiseen työhön osallistutetaan kaikki koulun työntekijät, oppilaat, huoltajat ja yhteistyökumppanit. Unescon mukaan Positiivinen kulttuuri edistää hyvinvointia. He korostavat myös, että kiusaamisen puuttumiseen täytyy saada koulutusta. Moni kiusaaminen mihin aikuiset puuttuvat ei lopu, liian usein se jopa pahenee. Myös viestinnällä on iso merkitys, kun ennaltaehkäistään kiusaamista ja puututaan siihen. 

Siemeniä kiusaamiselle tulee aina olemaan ihmisten keskuudessa, on sitten kyse lapsista, nuorista tai aikuisista. Mutta, oikeilla asenteilla ja menetelmillä voimme estää sen itämästä, kasvamasta ja leviämästä. 

Toimin erityisasiantuntijana, kouluttajana ja konsulttina. Erityisosaamiset ovat hyvinvoiva organisaatio ja kiusaamisen vastainen työ. Kokemukseni rehtori- ja opettajatyöstä antavat minulle työkalut valmentaa kohti toimintakulttuuria ilman häirintää, kiusaamista ja väkivaltaa niin päiväkodeissa, kouluissa kun oppilaitoksissa.


- Hanna Rönnblom

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Esittely: Ratkaisukeskeinen Neuropsykiatrinen Valmentaja -koulutus

Ratkaisukeskeinen Neuropsykologinen Valmentaja -koulutus tarjoaa käytännön keinoja neuropsykiatristen erityispiirteiden tukemiseen ratkaisukeskeisillä menetelmillä.

Prima-edu® turvallinen kasvu -ja oppimisympäristö

TAVOITTEENA ON UHKA- JA VAARAKÄYTÖKSEN EHKÄISY JA HALLINTA: - TUOMME YMMÄRRETTÄVÄKSI VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAKULTTUURIN JA VUOROVAIKUTUKSELLISTEN TEKIJÖIDEN MERKITYKSEN UHKA- JA VAARAKÄYTÖKSEN ENNALTAEHKÄISYSSÄ. - KEHITÄMME TYÖNTEKIJÖIDEN FYYSISIÄ VALMIUKSIA KASVATUK...

VERKKOKOULUTUKSET: OPETUS JA KASVATUS

Verkkokoulutukset voit suorittaa omalla ajallasi kun sinulle sopii. Voit suorittaa sen esimerkiksi tietokoneella tai mobiililaitteella. Koulutusten kesto n. 45 minuuttia
”Kouluttajalla oli laaja työkokemus koulutettavasta asiasta ja hänen käytännön esimerkkinsä olivat hyviä.”
”Koulutus antoi edes pienen ymmärryksen siitä mitä esim. skitsofreenikon päässä voi tapahtua.”
”Pisti miettimään asioita taas kerran vaikka asiat sinänsä tuttuja. Luennoitsijat hyviä ja käytännönläheisiä.”
”Kouluttajien kertomat tositilanteet ja toimintatavat tilanteissa, koska käytännön esimerkeillä turvallisuusasiatkin avautuvat parhaiten.”
”Kokonaisuutena oli hyvä. Oli esimerkkejä vaaratilanteista joita ei ollut itse ajatellutkaan että pitää ottaa huomioon.”
”Huumorintajuiset kouluttajat ja oikeasta elämästä otettuja esimerkkejä.”